Kävelyn piilevät hyödyt
-Henkilökohtainen kävelypäiväkirja maailmalta
Me kaikki opimme kävelemään pieninä, mutta harva meistä miettii kävelyä sen kummemmin—saati pitää sitä varsinaisena liikuntamuotona.
Muistan selvästi, kuinka äitini kävi kävelyillä jatkuvasti, ja ajattelin sen olevan ehkä tylsintä liikuntaa mitä tiedän. Eipä minulla tosin ollut mitään parempaakaan tekemistä pienessä suomalaisessa kaupungissa 80-luvulla, joten lähdin joskus mukaan—ja yllätyksekseni huomasin, että äitini oli oikeastaan aika hyvä kävelijä. Aluksi minun oli vaikea pysyä hänen perässään, mutta kun motivaatio kasvoi ja aloin käydä hänen kanssaan lenkeillä useammin, kävelinkin pian jo hänen edellään.
Isoveljeäni en silti koskaan saanut kiinni—hän käveli niin nopeasti, että minun piti juosta pysyäkseni vauhdissa. Minusta kuitenkin tuli aika nopea yrittäessäni pysyä mukana. Teini-iässä aloin pitää kävelemisestä yhä enemmän ja rakastin kotikaupunkini rantoja pitkin kulkevia polkuja linnan ja Aulangon puiston lähettyvillä. Noilla kävelyillä opin todella arvostamaan kaunista kotikaupunkiani Hämeenlinnaa ja sen puistojen halki kulkevia kävelyreittejä ja rauhallista tunnelmaa. Ne ovat yhä suosikkipaikkojani.
Kaksikymppisenä elämä vei minut opiskelemaan Helsinkiin, Tokioon ja myöhemmin New Yorkiin. Eläessäni New Yorkissa aloin kävellä entistä enemmän. Mieheni kanssa kävelimme usein paikasta toiseen jos matka ei ollut liian pitkä. Liikkuminen New Yorkissa oli todella helppoa, ja siellä käveleminen oli hauskaa. Illallisen jälkeen käveleminen oli myös kätevää ja se auttoi ruoansulatuksessa ennen nukkumaanmenoa. Aloin tykätä kävelemisestä todella paljon ja tein säännöllisiä kävelylenkkejä ruokailun jälkeen.
New Yorkin jälkeen muutimme Tokioon, ja aloin odottaa ensimmäistä lastamme. Tokiossa huomasin käveleväni enemmän kuin koskaan aiemmin. Tyttäremme ei nimittäin nukkunut päiväunia elleivät lastenvaunut olleet liikkeessä. Hän usein hyräili alkumatkasta itsensä uneen, kun olin ensin peittänyt hänet auringolta. Aluksi yritin kävellä puistoon ja istua siellä hänen nukkuessaan, mutta se ei koskaan toiminut. Niinpä päädyin lopulta kävelemään tunnin tai kaksi, jotta hän saisi kunnon päiväunet.
Useimpina päivinä kävelin noin puolen tunnin matkan Shibuyaan ja yritin kierrellä siellä kaupoissa. Rakastin erityisesti hyakuen-kauppoja—Japanin versioita dollarikaupoista, mutta paljon parempilaatuisia ja monipuolisempia kuin amerikkalaiset Dollar Tree -kaupat. Yritin välillä pysähtyä tarkastelemaan hyllyjä tarkemmin samalla kun heiluttelin rattaita edestakaisin. Mutta tyttöäni ei voinut huijata—hän heräsi aina, ja minun täytyi lähteä kaupasta ja jatkaa kävelyä. Seuraava pysähdyspaikkani oli yleensä Tokyu Hands, monikerroksinen tavaratalo, josta löytyi kaikkea ihonhoitotuotteista ja keittiötarvikkeista aina käsityötarvikkeisiin ja retkeilyvarusteisiin. Parasta oli se, että kun tyttöni heräsi, saatoin ruokkia hänet kaupan imetyshuoneessa ennen kuin suuntasimme kotia kohti.
Niinä päivinä, kun en mennyt Shibuyaan, kiertelin naapurustoamme, jossa oli paljon jyrkkiä mäkiä. Kaiken sen kävelyn seurauksena pääsinkin nopeasti takaisin peruskuntoon.
Japanin jälkeen muutimme Kalifornian Bay Arealle. Se oli hyvin pieni kaupunki, mutta sieltäkin löytyi paljon mukavia kävelyreittejä, ja yritin kävellä niin paljon kuin pystyin. Mutta pian tulin uudestaan raskaaksi ja mursin jalkapöydän luuni. Sain siihen tukisaappaan eli niin sanotun moon bootin, enkä pystynyt kävelemään niin paljon kuin olisin halunnut. Olin kuitenkin paikallisen PJCC-keskuksen jäsen ja kuntouduttuani pääsin nauttimaan uimisesta ja myöhemmin myös monenlaisista hauskoista liikuntatunneista.
Kaliforniasta muutimme Lontooseen—ja voi kuinka nautinkaan taas suurkaupungissa asumisesta ja siitä, että pystyin kävelemään paljon. Tällä kertaa pääsin myös kävelemään ilman rattaita, sillä pystyin viemään nuoremman tyttäreni muutamaksi tunniksi tarhaan. Kävelin usein puolisen tuntia lähikeskustaan, jossa kävin ostoksilla ja palasin kotiin joko kävellen tai bussilla, riippuen ostamani ruuan määrästä. Myöhemmin, kun molemmat tyttäreni alkoivat käydä Lontoon kansainvälistä koulua, kävelin koululle ja takaisin joka päivä. Tämän kaiken kävelyn ansiosta sain helposti yli 10 000 askelta päivässä.
Asuessamme Lontoossa mieheni ja minä aloimme jälleen harrastaa iltakävelyjä päivällisen jälkeen, ja niistä tuli meille niin tärkeitä, että olemme pitäneet niistä kiinni siitä lähtien.
Lontoon jälkeen palasimme Bay Arealle ja kävelimme vielä enemmän kuin ensimmäisellä kerralla siellä asuessamme. Aloitin jokaisen aamuni viemällä lapset kävellen kouluun, ja jatkoin siitä pidemmälle vaihdellen kävelyreittiäni aina mielen mukaan ja välillä tapasin ystäväni, jonka kanssa kävelin paikallisen vesialueen ympäri. Illalla lähdimme jälleen kävelylle mieheni kanssa. Näistä kävelyistä muodostui tärkeä osa suhdettamme. Ne antoivat meille hetken päivittäin, jolloin saimme kysyä toisen päivästä ja keskustella kaikesta mieltä askarruttavasta. Uskon vahvasti, että juuri nämä kävelyt ovat yksi suurimmista syistä siihen, että avioliittomme on pysynyt vahvana. Aina kun kuulen, että jollakin pariskunnalla on vaikeuksia kommunikoinnissa, suosittelen heille yhteisiä kävelyjä. Kävelyt ovat olleet meille yksinkertainen, mutta merkittävä muutos suhteemme toimivuudelle.
Pandemian aikana muutimme viimeisen kerran – tällä kertaa Seattlen esikaupunkialueelle. Täällä olemme jatkaneet yhteisiä aamu- ja iltakävelyjämme. Sää ei meitä pysäytä – satoi tai paistoi, niin me lähdemme ulos (tällä alueella se tarkoittaa useimmiten sadetta – hah!). Olemme jopa lisänneet aamureitillemme meditaatio/venyttelypysähdyspaikan. Kun sää sallii, saatamme tehdä myös muutamia juoksupyrähdyksiä matkan varrella. Meditointi auttaa miestäni selkeyttämään ajatuksiaan ennen työpäivän alkua, mikä oli erityisen tervetullut lisä, kun hänellä oli kiireinen jakso töissä. Venyttely puolestaan tuntuu hyvältä kävelemisen välissä ja tekee koko rutiinista täydellisemmän oloisen. Mieheni tykkää ottaa kaiken irti näistä lenkeistä ja pysähtyy myös leikkipuistoihin tekemään leuanvetoja ja punnerruksia.
Kun mieheni ei ole kotona, kuuntelen kävellessäni lempipodcastejani. Mutta parhaat kävelyt ovat niitä, jolloin koko perhe on mukana. Tytötkin ovat alkaneet arvostaa terveyttä ja liikuntaa, ja viime aikoina he ovat olleet entistä innokkaampia liittymään mukaan kävelyillemme.
Tiesitkö?
Suosittu “10 000 askelta päivässä” -tavoite sai alkunsa japanilaisen askelmittarivalmistajan markkinointi-ideasta – ei lääketieteellisestä tutkimuksesta.
Kävely vahvistaa immuunipuolustusta ja voi auttaa suojaamaan flunssa- ja nuhakuumekaudella.
Se voi myös vähentää mielitekoja ja pienentää makeiden herkkujen kulutusta.
(https://www.health.harvard.edu/staying-healthy/5-surprising-benefits-of-walking?)
Kävely suojaa niveliä, lievittää niveltulehdukseen liittyvää kipua, ja jo 8–10 kilometrin viikoittainen kävely voi auttaa ehkäisemään nivelrikkoa.
Säännöllinen kävely on yhdistetty myös pienentyneeseen rintasyöpäriskiin.
Liikkuminen ennen ja jälkeen aterioiden voi tukea painonhallintaa, mutta etenkin iltakävely edistää ruoansulatusta, tasaa verensokeria ja voi jopa laskea sydänsairauksien riskiä.
(Heather Viola, DO, Mount Sinai Doctors–Ansonia)
Terveysvaikutusten lisäksi iltakävely on monissa kulttuureissa pitkäaikainen perinne.
Italiassa ihmiset lähtevät la passeggiatalle eli iltakävelylle kylän tai kaupungin keskustaan juttelemaan tuttujen kanssa ja viettämään aikaa perheen kesken. Espanjassa tätä kutsutaan el paseoksi. Kreikassa ja Turkissa on yleistä nähdä ihmisiä kävelemässä merenrannalla tai puistoissa rupattelemassa ja nauttimassa illan tunnelmasta.
Myös Intiassa ja Kiinassa, etenkin vanhempien sukupolvien keskuudessa, iltakävelyt ovat osa arkea. Ne tukevat ruoansulatusta ja vahvistavat sosiaalista kanssakäymistä.
Venetsia auringonlaskun aikaan
Kävely on ollut tärkeä osa elämääni. Se antaa minulle liikunnan lisäksi energiaa ja selkeyttää ajatukset. Aamukävely auttaa aivojani heräämään uuteen päivään ja jos aurinko paistaa saan samalla D-vitamiinia.
Kävely on vahvistanut avioliittoani ja koko perhettäni – se yhdistää meitä. Kävelyn aikana ehdimme jutella ja olla läsnä toisillemme. Voimme jakaa ajatuksia samalla, kun saamme raitista ilmaa ruoan sulaessa vatsassa.
Isoissa kaupungeissa tykkäsin katsella ihmisiä ja seurata kaupungin vilinää. Nyt nautin siitä, että saan kävellä luonnossa – nähdä oravia, pupuja, peuroja ja lintuja. Se muistuttaa minua siitä, että olemme vain pieni osa tätä ihmeellistä maailmaa ja luontoa ympärillämme.
