Neulottu elämäni
Rakastan käsitöiden tekemistä ja mielikuvituksen käyttämistä luodakseni jotakin uutta omin käsin. Neuloessa nautin ohjeiden seuraamisesta, mutta on myös hauskaa keksiä omia malleja, sillä silloin saan päättää itse mitä teen ja miltä haluan lopputuloksen näyttävän.
Äitini opetti minut neulomaan, kun olin hädin tuskin vielä edes koulussa. Ensimmäinen työni oli vaaleanpunainen possu. Se oli noin vesimelonin kokoinen pehmolelu. Seitsenvuotiaana se oli ehkä maailman suloisin juttu. Äitini löysi ohjeen jostain lehdestä ja esitteli sen minulle ja naapurissa asuvalle ystävälleni. Äitini opetti myös ystäväni neulomaan, ja istuimmekin joka päivä yhdessä neulomassa ja katsomassa televisiota. Se oli meistä silloin tosi hauskaa.
Toivoisin, että minulla olisi kuva tai ohje tuosta possusta, mutta valitettavasti en ole löytänyt vastaavaa ohjetta sen jälkeen. Usein mietin, kuinka mukavaa olisi neuloa sellainen taas ja opettaa molemmat tyttäreni neulomaan sellaiset myös itselleen.
Toinen käsityöni syntyi pian possun jälkeen: hihaton neulepaita, joka oli tehty keltaisesta ja valkoisesta pörrölangasta. Neuloin senkin saman lapsuudenystäväni kanssa. Kun kasvoin paidasta ulos, leikkasin sen, lisäsin vetoketjun ja ompelin siitä penaalin. Se on palvellut minua hyvin vuosien ajan – viimeksi meikkipussina.
Viidennellä luokalla pukeuduin ensimmäiseen itse tekemääni villapuseroon koulukuvauspäivänä. Rakastin pastellivärejä ja olin tosi ylpeä uudesta neuleestani. Sen tekemiseen meni paljon aikaa, mutta lopputulos oli niin palkitseva, että aloitin pian seuraavan puseron – tällä kertaa tummemman vihreänä ja muutamia kuvioita lisäten. Kaikki nämä työt tein kauniista pörröisestä akryylilangasta. Villapuserot olivat todella hyödyllisiä Suomen kylminä talvina, ja nautin niiden tekemisestä kovasti -vaikka niiden tekemiseen kuluikin useampi kuukausi.
Lopulta halusin haastaa itseäni enemmän, joten seuraavaan villapuserooni suunnittelin itse kuvion. Olin juuri lukenut Jack Londonin Erämaan kutsun ja innostunut susista. Niinpä otin ruutupaperia ja piirsin kuvan, jossa sudet ulvoivat kuuta kohti. Tuo villapaita oli tehty hieman parempilaatuisesta langasta Novitan Seitsemällä veljeksellä, ja muistaakseni sain sen valmiiksi yläasteella ollessani.
Teini-ikäisenä neuloin itselleni sormettomat lapaset, koska niitä oli siihen aikaan vaikea löytää kaupasta. Onneksi äitini tilasi kaikenlaisia lehtiä, joista löytyi aina uusimmat neuleohjeet. Kokeilin siihen aikaan myös äidin neulekoneen käyttöä ja tein sillä kaulaliinoja ja pääpantoja. Neulekone oli todella nopea verrattuna käsin neulottuihin kaulaliinoihin, joita olin kokeillut neuloa aiemmin. Mutta kone oli myös hankala, sillä jos jokin meni pieleen, sen korjaaminen oli usein äidilleni ison työn takana. Niinpä en lopulta käyttänyt sitä niin paljon kuin olisin halunnut.
Opiskeluvuosina en neulonut juuri lainkaan, mutta kun tapasin mieheni, halusin neuloa hänelle villasukat hänen suosikkikoripallojoukkueensa logolla. Onneksi hän näytti arvostavan elettä – ja menikin myöhemmin kanssani naimisiin. :)
Kun saimme lapsia ja muutimme viileämmälle seudulle asumaan, aloin neuloa taas enemmän. Olen aina nauttinut neulomisesta erityisesti talvisin, ja yleensä työskentelen jonkin projektin parissa samalla, kun katson televisiota kylminä talvi-iltoina. Neulominen auttaa minua rentoutumaan ja on aidosti terapeuttista.
Kun muutimme pandemian aikana Washingtonin osavaltioon, aloin soitella äitini ja siskoni kanssa videopuheluita sunnuntaisin WhatsAppin kautta. Meillä on tapana neuloa samalla, ja joka talvi valitsemme yhdessä jonkin yhteisen projektin. Ensimmäisenä vuonna neuloimme islantilaistyyliset Strömsö-villapaidat, ja neuloin siihen lisäksi saman kuvion mukaan myös yhteensopivan pipon ja lapaset.
Äitini, siskoni ja minä olemme neuloneet yhdessä monia projekteja. Tässä ovat meidän lempivillasukkamme:
Lapsesta asti minulla on ollut jatkuvasti kylmät kädet ja jalat. Sen vuoksi olen aina rakastanut mukavia lämpimiä vaatteita. Täydellisten lämpimien lapasten etsintä on ollut pitkä prosessi.
Kaikkein lämpimimmät lapaset, joita minulla on koskaan ollut, olivat äitini tekemät nahkaiset hanskat, joissa oli keinoturkisvuori. En muista tarkalleen, mitä materiaaleja hän käytti, mutta 5 cm paksu turkis teki niistä uskomattoman lämpimät. Ne eivät olleet ulkonäöltään parhaat, vaan ruosteenruskeat, joten käytin niitä vain mökillä. Äitini ansioksi täytyy sanoa, että vaikka olen etsinyt, en ole vieläkään löytänyt mistään yhtä lämpimiä lapasia.
Jossain vaiheessa huomasin, että Thinsulate-vuorilla varustetut lapaset toimivat minulle muita lapasia paremmin, koska niissä on yleensä fleecen tapainen vuori.
Sitten nuorena aikuisena törmäsin artikkeliin, jossa neuvottiin tekemään Lovikka-lapasia. Nämä perinteiset ruotsalaiset lapaset neulotaan hahtuvalangasta ja huovutetaan lopuksi, mikä tekee niistä paljon lämpimämmät kuin mitä tavalliset neulotut lapaset ovat. Niihin kuuluu myös erityinen Lovikka-tyylinen kirjailu, josta Lovikka-lapaset tunnistaa.
Ensimmäiset tekemäni Lovikka-lapaset huovutin pesukoneessa, ja niistä tuli aika kovat ja jäykät. Myöhemmin, kun löysin ohjeet käsin huovuttamiseen, olin heti myyty, ja päädyin tekemään useita pareja perheelleni.
Nykyään minulla on Etsy-kauppa, ja Lovikka-lapaset ovat tärkeä osa valikoimaani. Jos asiakas toivoo lisälämpöä, ompelen lapasiin fleecevuoren. Vaikka huovutetut lapaset ovat jo valmiiksi lämpimät, fleece tuo niihin lisämukavuutta – etenkin tuulisina päivinä.
Voit tutustua kaikkiin tyyleihin ja väreihin Etsy-kaupassani!
Kommentoi alla, mistä neuleista sinä tykkäät. Neulotko itse, vai haluaisitko oppia neulomaan? Mitkä käsityöt saavat sinut hyvälle mielelle?
