Syödään yhdessä!
Perheillalliset kunniaan!
Ennen se oli normaalia: perheet istuivat yhdessä syömään illalla. Nykyään se tuntuu enemmän poikkeukselta kuin normilta.
Mitä oikein tapahtui?
Ymmärrän, että nykyisin perheet ovat jatkuvasti liikkeellä. Lapset harrastavat urheilua, musiikkia ja kerhoja—usein juuri päivällisaikaan. Vanhemmat pallottelevat töiden, kotitöiden sekä kaikenlaisten asioiden hoitamisen välillä. Ei ole ihme, että yhteiset ateriat unohtuvat.
Mutta kyse ei ole vain menetetystä perinteestä. Lapsemme ansaitsevat tauon—hetken syödä, rauhoittua ja kertoa päivästään ennen nukkumaanmenoa. Sen sijaan heidän kasvavia kehojaan ja mieliään painostetaan jatkamaan suorittamista iltamyöhään.
Mitä tapahtui ajatukselle, että ”leikki on lapsen työtä”? Suorituspainotteisessa kulttuurissa jopa lapsilta odotetaan jatkuvaa tekemistä ja menestymistä. Se on paljon vaadittu!
Perheateria saattaa olla päivän ainoa hetki, jolloin kaikki voivat pysähtyä ja kohdata toisensa. Milloin muuten pysähdymme kysymään, ”Miten päiväsi sujui?” Milloin todella kuuntelemme toisiamme?
Tiedän, että aikataulujen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa -varsinkin useamman lapsen kanssa- mutta jo parin illan varaaminen viikossa ilman harrastuksia voi tehdä suuren vaikutuksen. Neljä yhteistä ateriaa viikossa on tutkimusten mukaan hyvinvoinnin kannalta hyvä määrä. Jos yhteinen illallinen ei onnistu, voi vaikka kokeilla yhteistä aamiaista sen sijaan.
Meidän perheemme ei ole poikkeus
Lapsuudessani Suomessa söimme päivällisen aina kello viideltä, kun vanhempani olivat palanneet töistä ja äitini oli valmistanut kiireellä meille kaikille yhteisen aterian. Kun muutin Yhdysvaltoihin, työajat siirsivät vääjäämättä päivällisajan myöhemmäksi.
Lasten aikataulujen takia nykyisin on entistä vaikeampi pitää kiinni säännöllisestä illallisajasta. Ihanteellisessa maailmassa söisimme päivällistä joka päivä klo 18, mutta todellisuus näyttää toisenlaiselta.
Vanhemmalla tyttärelläni on voimistelutreenit kolmesti viikossa klo 16–19, ja nuoremmalla taekwondo-harjoituksia kahdesti viikossa klo 18–19.30. Se tarkoittaa, että kolmena arki-iltana ehdimme syömään vasta kahdeksan jälkeen.
Niinä iltoina istumme usein yhdessä pöydän ääressä iltayhdeksään asti, ja sen jälkeen tytöt menevät nukkumaan. Yritän itse valvoa kolme tuntia ruokailun jälkeen, koska se tekee ruoansulatukselle hyvää. Mieheni ja minä käymme yleensä kävelyllä, siivoamme, luemme ja venyttelemme ennen nukkumaanmenoa.
On totta, että nämä illalliset ovat myöhäisiä, mutta meille ne ovat sen arvoisia. Vaikka syömme usein vasta klo 20 jälkeen, saamme silti arvokasta yhteistä aikaa, jolloin voimme jutella, nauraa ja vain olla yhdessä perheenä.
Tutkimusperusteet yhteisten aterioiden takana
Säännöllisten perheaterioiden hyödyt:
Parempi ravitsemus:
Tutkimukset osoittavat, että lapset, jotka syövät säännöllisesti perheensä kanssa, nauttivat enemmän hedelmiä ja vihanneksia ja vähemmän teollisesti valmistettua ruokaa.
Lähde: Live Science
Mielenterveyden tuki:
Säännölliset perheillalliset yhdistetään matalampiin masennus-, ahdistuneisuus- ja päihteidenkäyttötilastoihin nuorilla.
Lähde: FMI – Family Meals Research
Akateemiset ja sosiaaliset hyödyt:
Yhteiset ateriat liittyvät parempiin koulutuloksiin ja viestintätaitoihin lapsilla.
https://acpeds.org/position-statements/the-benefits-of-the-family-table?utm_source=chatgpt.com
Vähentyneet riskikäyttäytymisen muodot:
Teinit, jotka syövät usein perheensä kanssa, ovat harvemmin alttiita syömishäiriöille, päihteiden käytölle ja muille riskikäyttäytymisen muodoille.
Yhteiset ateriat osaksi arkea
Aikataulujen yhteensovittaminen voi olla haastavaa, mutta jo muutama yhteinen ateria viikossa voi tehdä suuren vaikutuksen. Jos illallinen ei onnistu, kokeile:
Yhteiset aamiaiset: Päivän aloittaminen yhdessä voi olla yhtä merkityksellistä kuin illallisen syöminen yhdessä.
Viikonloppubrunssit: Viikonloput voivat tuntua vähemmän kiireisiltä.
Joustava aikataulu: Valitkaa 2–3 iltaa viikossa, jolloin kaikki ovat kotona paikalla ja voitte syödä yhdessä.
Täydellisyys ei ole nyt tärkeintä, vaan tarkoituksellisuus! Olipa kello kuusi tai puoli yhdeksän, tärkeintä on pysähtyä, kokoontua ja olla yhdessä. Koska lopulta ei ole väliä, milloin ollaan yhdessä, vaan että ollaan! Cheers!
